Mitä me aina tehtiin pääsiäisenä, muistatko?

Aikaisemmin en olisi muistanut, nyt muistan paremmin kuin mitään.

Mökillä. Takka. Hyvää ruokaa. Pääsiäismunia. Minä. Sinä. Rakkaus.

Nyt olen kotona. Pakastepizzaa. Telkkari. Sukulaisten puhelut siitä, että on aika jatkaa elämää. Kutsut pääsiäislounaille. Jokainen yrittää piristää. En halua piristyä. Haluan sinut. En halua olla vain minä.

Koko elämäni olen ollut itsekäs. Olen tehnyt virheitä. Olen ollut typerä. Olen satuttanut ihmisiä ympärilläni. Ja nyt mietin, onko tämä palkkani siitä?! Onko tämä rangaistus kaikesta? Miten maailma voi viedä minulta sen kaikkein tärkeimmän, sen ainoa jota ilman en voi olla. Muistan kaikki riitamme sanasta sanaan, muistan kerrat kun lähdin ovet paukkuen. Jos saisin takaisin edes pienen henkäyksen menneisyyttä, muuttaisin kaiken. Kertoisin sinulle joka päivä, kuinka rakastan sinua.

Miksi kirjoitan tätä blogia? Miksi haluan kirjoittaa jotain jota kukaan ei lue? Miksi haluan kirjoittaa kaiken tämän tuskan? Miksi? Teenkö sen terapoidakseni itseäni? Vai kirjoitanko Sinulle?

Ja jälleen kuljen ympäri näitä tyhjiä huoneita, jälleen yritän löytää sinut jostain. Ehkä istut keittiössä lukemassa lehteä, ehkä oletkin suihkussa. Ehkä olet ulkona tupakalla, tai vaihtamassa kesärenkaita autoosi?

Et ole.

On vain minä. Ja tyhjyys.

Rakastan sinua, tiikerikakara.